Vanhan läpivientiputken tarina

24.06.2020

Tiedättekö, kun muuton jäljiltä jää aina se yksi laatikko jonnekin nurkkaan lojumaan sillä ajatuksella, että sen purkaa sitten paremmalla ajalla. Kun parempaa aikaa ei heti löydy, asia siirtyy ja lopulta unohtuu koko laatikko. Meiltä löytyi toimistosta juuri tällainen laatikko, joka oli ollut koskemattomana siitä lähtien, kun vuonna 2015 muutimme suurempien tilojen perässä Mäntsälästä Askolaan. Laatikosta löytyi erilaisia tavaroita, mutta huomio kiinnittyi erityisesti siellä olleeseen läpivientiputkeen.

Erikoisasiantuntijaksi

Putki on peräisin 1990-luvun alusta, jolloin Sewatek toimi Mikkelissä ja valikoimaan kuului palokatkoratkaisujen lisäksi vielä muitakin läpivientituotteita. Palokatkot jäivät toimintamme keskiöön vuonna 2003, jolloin Sewatek muutti Mäntsälään. Siitä lähtien olemme kasvattaneet erikoisosaamistamme nimenomaan palokatkoläpivientien ympärille. Aina vuodesta 1989 lähtien on laatikosta löytyneen kaltainen läpivientiputki ollut olennainen komponentti kaikissa Sewatek-läpivienneissä®.

Yksinkertainen on kaunista

Yksinkertainen on kaunista ja tehokasta, eikä hyväksi havaittua ratkaisua kannata usein lähteä muuttamaan. Sewatek-läpiviennin salaisuus on nimenomaan sen yksinkertaisuus, jonka ansiosta sen ympärille on kehitetty kokonainen perhe erilaisiin tarkoituksiin soveltuvia palokatkoratkaisuja. 2010-luvulla toimme tarjolle ratkaisuja puurakentamisen tarpeisiin. 2010-luvun lopulla taas mukaan tuli korjausrakentamiseen fokusoidut sovellukset. Samoihin aikoihin avasimme rajat ja aloitimme vientitoiminnan Ruotsiin.

30 vuoden kokemuksella

Mitä tämä laatikosta löytynyt vanha, mutta virheetön läpivientiputki sitten tuo mieleen? Ainakin sen, että Sewatek on tarjonnut ratkaisuja läpivienteihin ja palokatkoihin jo yli 30 vuoden ajan. Se antoi myös symbolisen osoituksen siitä, että hyvät ratkaisut kestävät aikaa. Ja vaikka niitä pitääkin kehittää, kannattaa kehitystyötä tehdä nimenomaan perusasioita kunnioittaen. Emme muuten juhlistaneet 30-vuotista taivaltamme viime vuonna mitenkään erityisemmin, vaikka olisi ehkä ollut syytä. Aloitetaan juhlinta kuitenkin nyt, hyvien ja antoisien yhteisien tarinoiden muodossa. Kutsumme mukaan niin uudet kuin vanhatkin asiakkaat. Juodaan synttärikahvit sitten vaikka asiakastapaamisen yhteydessä.

Jätä kommentti