Sewatek Oy hankki tuotetestausuunin tuotekehityksen tason nostamiseksi

12.07.2022

Palokatkotuotteiden valmistusyritys Sewatek Oy on hankkinut oman tuotetestausuunin. Kokonaisuus koostuu uunista sekä testausta rekisteröivästä mittauslaitteistosta. Tuotetestausuuni on Sewatekin suurin tuotanto- ja tuotekehityslaitteistoihin tekemä investointi ja se tukee merkittävästi yrityksen kasvulle oleellista tuotekehitystä. Hankinnassa hyödynnettiin myös saatavilla olevia investointitukia. Uuni saadaan käyttövalmiiksi elokuussa 2022.

Omassa testauksessa mahdollisuus päästä laboratorio-olosuhteisiin 

Sewatekin hankkima uuni mahdollistaa paljon aiempaa ketterämmän tuotetestauksen erilaisiin asiakasrajapinnassa ja markkinassa syntyviin tarpeisiin. Omalla uunilla Sewatek pystyy itse etukäteen testaamaan, millaisia ratkaisuja kannattaa kustannuksiltaan kalliisiin, ja muutenkin resursseja sitoviin laboratoriotestauksiin viedä.

Uuni on noin yhden kuution kokoinen, jolloin sillä voidaan testata 4–6 koekappaletta kerrallaan. Sillä päästään myös samaan standardin EN 1363-1 mukaiseen lämpökäyrään, jossa lämpötila nousee noin tuhanteen asteeseen, johon polttotestauslaboratorioiden laitteilla päästään. Mittauslaitteiston avulla taas saadaan jälkikäteen todennettua, mitä kokeessa tapahtui.

Sewatekin toimitusjohtaja Timo Husu odottaa uunin tuovan lisää tehoja jo ennestään tehokkaaseen tuotekehitykseen.

”Oma uuni ei missään nimessä korvaa laboratoriotestauksia, joiden tulosten perusteella tuotteille tehdään ETA-arviointi. Sen avulla voidaan kuitenkin etukäteen testata uusia tuoteinnovaatioita virallista testausta vastaavissa olosuhteissa ja tehdä sen perusteella päätökset, mitä viedään kalliisiin laboratoriotesteihin, ja varsinkin mitä sinne ei viedä.” 

Tuotekehitys elinehtona Suomen ainoalle palokatkojen valmistajalle 

Sewatek on Suomen ainoa palokatkotuotteiden valmistaja, joka kehittää jatkuvasti tuotteita paloturvallisen rakentamisen tarpeisiin. Tuotekehityksellä onkin tärkeä rooli siinä, että yritys pysyy kasvutavoitteidensa vauhdissa.

Uunilla voidaan testata myös asiakaskohtaisia ratkaisuja, jotka eivät ole standardin mukaisia. Se mahdollistaa esimerkiksi jatkuvasti yleistyvässä moduulirakentamisessa käytettävien esivalmistettujen kokonaisuuksien testaamisen. 

”Kun ollaan ainoa kotimainen valmistaja varsin kapealla sektorilla, on tuotekehitys meille elinehto ja uunin myötä siihen saadaan uutta ryhtiä. Meille on todella tärkeää olla hereillä siinä, mitä jatkuvasti kehittyvässä rakennusteollisuudessa tapahtuu ja pystyä reagoimaan tarpeeseen ripeästi”, kertoo Husu. 

Tiedote
Julkaisuvapaa heti