Palokatkomassat soveltuvat monenlaisiin käyttötarkoituksiin

25.08.2022

Palokatkomassoista puhuttaessa on hyvä ensimmäiseksi selventää, että tässä yhteydessä käsitellään nyt vain pursotettavia massoja, eli ei esimerkiksi kipsi- tai sementtimassoja. Tälläkin jaottelulla mukaan mahtuu kuitenkin hyvin erilaisia massoja, kuten akryylimassoja, elastisia silikonimassoja, grafiittia sisältäviä paisuvia massoja sekä vaahtomaisia yksi- ja kaksikomponenttimassoja. Palokatkomassoja on siis hyvin monenlaisia, minkä vuoksi sopivimman tuotteen valitsemiseen kannattaa käyttää hieman aikaa.

Pursotettavia palokatkomassoja käytetään enimmäkseen saumaamiseen sekä taloteknisten läpivientien tiivistämiseen. Kuten palokatkotuotteissa yleensäkin, on käyttäjän tarkastettava soveltuvuus ja käyttökohteet esimerkiksi tuotteen ETA-asiakirjasta tai valmistajan aineistosta. Saumaukseen soveltuvat ratkaisut testataan eri standardin mukaan kuin läpiviennit, joten automaattisesti tuote ei sovellu molempiin käyttötarkoituksiin.

Massat taloteknisten läpivientien palokatkoina

Palokatkomassoille tunnusomaista on, että ne asennetaan putki-, kanava- ja kaapeliasennusten jälkeen tiivistämään asennusaukko umpeen. Varaus ja jälkikäteinen tiivistäminen tuo asennustyöhön joustoa verrattuna esimerkiksi useimpiin mittatarkkoihin valmisläpivienteihin, mutta toisaalta ne edellyttävät useampia työvaiheita sekä huolellista työvaiheiden yhteensovittamista.

Palokatkomassoja käytetään usein tilanteen ainoana palokatkoratkaisuna, mutta yhtä lailla hyvin usein täydentämässä toista pääasiallista palokatkoa. Esimerkiksi monet palokatkolevyt ja –mansetit vaativat lisäkseen esimerkiksi paloakryylia varmistamaan ilmatiiveyden. Näissä yhteyksissä on huomioitava pääasiallisen tuotteen valmistajan ohjeet. Kuten esimerkiksi Sewatek-valmisläpivientien yhteydessä, ei lisätiivistämiseen käytettävälle massalle aseteta välttämättä juurikaan vaatimuksia. Usein vaatimuksena kuitenkin on, että tiivistäminen tehdään saman tuoteperheen tuotteella kuin pääasiallinen palokatko.

Huomioitavia asioita käytettäessä massoja palokatkoina

Palokatkosuunnittelun näkökulmasta palokatkomassat eivät olennaisesti poikkea muista palokatkotuotteista. Niidenkin suhteen on varmistettava, mitä saa viedä läpi eri rakenteista. Myös reikäkoot, tekniikan keskinäiset etäisyydet sekä reunaetäisyydet tulee huomioida.

Vaikka massat voivat taloteknisten asennusten kannalta olla melko joustava palokatkovalinta, on esimerkiksi monimutkaisessa putkien ja kaapelien yhdistelmäläpiviennissä jo aika paljon huomioitavia muuttujia, jotta esimerkiksi kaikki vaaditut etäisyydet saadaan toteutumaan. Palomassoille nimittäin olennaista on riittävän materiaalipaksuuden lisäksi sauman leveys ja aukon täyttöaste. Riittävä sauman leveys irrottaa mahdollisesti kuumenevan talotekniikan kauemmaksi rakenteesta, ja palavan tekniikan osalta paisuvan palomassan riittävä määrä turvaa tarvittavan paisumisvoiman. Liian täyteen talotekniikkaa ahdettu aukko ei jätä riittävästi tilaa paisuvalle palokatkomassalle, jolloin massa ei tulipalotilanteessa kykene täyttämään kaikkea syntyvää tyhjää tilaa. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää noudattaa palokatkosuunnitelman detaljipiirustuksia asennustöiden yhteydessä.

Tutustu asennusvideolta paloakryylin käyttöön.

Palokatkomassat puhuttavat tällä hetkellä

Kuten palokatkotuotteissa muutenkin, on myös palokatkomassat ja niiden käyttösovellukset kehittyneet tuntuvasti. Alalle on tullut uusia tuotemerkkejä ja uusille putkityypeille alkaa löytyä ratkaisuja. Edistystä on saavutettu myös ympäristö- ja sisäilmakysymyksissä, kun massojen koostumukseen on alettu kiinnittää huomiota.

Monista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta on hyvä tiedostaa, että palomassoihin liittyy myös huolenaiheita. Palokatkoalan keskusteluissa on viime vuosina noussut esille kolme massoihin tyypillisesti liitettävää huolta.

  1. Palokatkomassoja käytetään väärin.
    Sisätilassa taloteknisen läpiviennin palokatkoksi tarkoitettua massaa ei pidä käyttää ulkotiloissa, tai saumoissa, joissa tapahtuu liikettä. Toiseksi työmailla käytetään edelleen toisinaan niin sanottua palouretaania sellaisiin kohtiin, joihin se ei paisumattomuutensa vuoksi sovellu. Pelkkä asennusaikainen paisuminen ei riitä, mikäli läpi viedään palavaa tekniikkaa, joka vaatisi vielä tulipalotilanteessakin laajenevaa massaa.
  2. Palokatkomassat saattavat halkeilla ja varista kuivuessaan pois paikoiltaan.
    Palokatkomassoille, kuten muillekin palokatkotuotteille, on määritelty ennakoitu käyttöikä, joka tyypillisimmin on ETA-asiakirjoissa 10-30 vuotta. Useimmilla tuotteilla käyttöikä on tuon haarukan alapäässä. Oikeissa olosuhteissa käyttöikä todennäköisimmin täyttyy tai ylittyy, mutta kosteus, liike ja vaihtelevat lämpötilat ovat tyypillisiä läpivientiä rasittavia tekijöitä. Kuitenkin samaan käyttöön tarkoitettujen massojen välillä on varmasti eroja, jos kemiallinen koostumus poikkeaa.
  3. Väitetään, että palokatkomassat saattavat syövyttää joitakin putkia.
    Valitettavasti väitettä ei täysin voi kumota, mutta ei myöskään ulottaa kaikkiin massoihin ja kaikkiin putkiin. Vaikeaksi tilanteen tekee se, etteivät palokatkovalmistajat voi osoittaa, etteikö syöpymistä voisi tapahtua jollakin putkella joissakin olosuhteissa. Esimerkiksi Sewatek on tutkituttanut oman paisuva akryylinsä käyttäytymistä eri metalliputkien ympärillä. Näissä ei havaittu syöpymisiä, mutta valitettavasti mitään kaikkia putkia ja tilanteita koskevaa lupausta ei voi antaa.

    Kyseessä on monimutkainen kokonaisuus, sillä osansa on niin putken laadulla, asennustyön huolellisuudella kuin kosteudenhallinnallakin. Putkivalmistajat ovat kommentoineet, etteivät voi ottaa vastuuta kaikkien massojen soveltuvuudesta tai kommentoida toisen putkivalmistajan puolesta, sillä putkien materiaaleissa ja valmistustavoissakin saattaa olla asiaan vaikuttavia eroja. Lisäksi putkia saattaa rasittaa myös alueelliset erot vedenlaadussa. Tyypillisimmin huolta on esiintynyt suoraan ohutseinäisen metalliputken ympärille tehtävien asennusten yhteydessä. Esimerkiksi paisuvaa grafiittijauhetta sisältävät palokatkomassat voisivat teoriassa reagoida kemiallisesti tiettyjen metalliputkien pintojen kanssa.

    Suhteessa asennustavan yleisyyteen on ongelmatilanteita tullut yleiseen tietoon vähän, mutta silti yhä useampi on varotoimenpiteenä alkanut välttää suoraan putkea vasten tehtäviä massauksia. Mahdolliset ongelmakohdat ovatkin väistettävissä, kun valitaan oikea tuote oikeaan paikkaan ja toimitaan asennustyössä huolellisesti ohjeita noudattaen.

Sewatekin palokatkomassat

Sewatek Oy tunnetaan parhaiten valmisläpivienneistään. Palokatkomassoilla on kuitenkin ehdottomasti paikkansa esimerkiksi jälkikäteen tehtävissä palokatkoissa, erilaisissa suurissa aukoissa ja yhdistelmäläpivienneissä. Melko tyypillistä on, että esimerkiksi kaikki kaapeliläpiviennit tehdään massoilla, vaikka lämpö- ja vesijohtopuolella hyödynnettäisiinkin valmisläpivientejä.

Tuotevalikoimastamme löytyy omalla reseptillä valmistettava kotimainen paloakryyli SWT-105, joka on melko voimakkaasti paisuva, mutta kuitenkin hyvin levittyvä ja elastisena säilyvä akryylimassa kaikenlaisen talotekniikan läpivientien palokatkoksi. Pursotus onnistuu tavanomaisella patruunapuristimella, ja massamenekin minimivaatimukset on saatu polttokokeissa painettua maltillisiksi.

Lisäksi valikoimastamme löytyy saksalaisen Zapp-Zimmermannin kaksikomponenttinen palokatkovaahto ZZ 330, joka laajenee levitysvaiheessa, mutta paisuu jossain määrin myös palotilanteessa. Massa soveltuu hieman suurempiin aukkoihin sekä erilaisiin putkien ja kaapeleiden yhdistelmäläpivienniksi.

Välitystuotteena toimitamme myös esimerkiksi suuria palokatkomansetteja, palosuojalevyjä ja palokipsimassaa. Näiden yhteydessä toimitamme kyseisiin tuoteperheisiin lukeutuvia palokatkomassoja järjestelmätuotteena.

Meihin voi olla yhteydessä kaikessa asiaan liittyvässä. Kartoitetaan yhdessä, löytyykö optimaalisin ratkaisu jostakin palokatkomassasta tai muusta tuotteesta.